sunnuntai 31. elokuuta 2014

Kesäpöksyjä

Minähän olin kerrankin tosi ajoissa kesävaatteiden suhteen, kun ompelin Rasmukselle t-paitoja ja parit housut jo keväällä (ja leikkasinkin muutamat lisää odottamaan ompelua). No siihen se innostus sitten lopahtikin, ja vasta kesäkuun lopulla sain ommeltua lisää shortseja ja capreja. Ja nyt vasta saan nämä blogattua. Miten niin housujen ompelu on tylsää puuhaa??


Vasemmanpuoleiset pöksyt on ommeltu Justukselle, ovat kokoa 98cm. Nämä löytyivät resoreita vaille valmiina keskeneräisten ompelusten laatikosta (ovat siis olleet siellä 2-3 vuotta).. Onneksi nyt löysin ne ja Jusse sai pöksyt käyttöön. Muut housut ovat Rasmukselle. Noita trikoisia raita- ja tähtishortseja Rasmus voi käyttää vielä temppukoulussakin, vaikka hellekelit ovatkin jo menneet. Näiden ompeluiden jälkeen jäljelle jäi vielä kahdet valmiiksi leikatut kesäpöksyt, jotka vain jotenkin jäivät ompelematta. Tällä viikolla kuitenkin otin itseäni niskasta kiinni ja ompelin housut. Niistä lisää myöhemmin.



keskiviikko 27. elokuuta 2014

Ja taas mekkoja

Tai tunikoitahan nämä taitavat olla. Tilaustyönä ommeltu kaksi tunikaa koossa 122cm.

Bambitunikaa suunniteltaessa mietin asiakkaan kanssa, että tehdäänkö tunika kokonaan bambikankaasta, vai laitetaanko hihat jostain toisesta kuosista. Kaivelin sopivia kankaita kaapista ja nappasin samalla tuon turkoosin tähtitrikoon heittääkseni sen pesuun (se oli juuri edellisenä päivänä tullut postista, enkä ollut vielä ehtinyt sitä pesemään), ja sehän natsasikin oikein hyvin bambien kanssa! :)


 



maanantai 25. elokuuta 2014

Tiikereitä

Serkkuni tilasi tyttärelleen tämän tiikerisetin, eli tunika ja leggingsit koossa 104cm. Ovat kuulemma mieluisat ja käytössä. :)


perjantai 22. elokuuta 2014

Syksy tulee, oletko valmis??

Nämä vuorilliset trikoopipot ompelin tilaustyönä äidille ja tyttärelle. Ihanan pirteitä kuoseja tulevan syksyn pimeyteen! Malliltaan pipot ovat hieman lörppiä.



keskiviikko 20. elokuuta 2014

Seeproja ja tähtiä

Taas esittelyssä pari tilaustyötä, molemmat kokoa 122cm.


Seepratunika Selian ihanasta Savanni-trikoosta.

 



Tähtipaita (tähtitrikoo muistaakseni Tirsokkaalta, turkoosi trikoo Selialta).
 

lauantai 16. elokuuta 2014

Metsänhenget

Sain kunnian ommella tilaustyönä kaksi tunikaa Selian ihanasta Metsänhenget trikoosta. Toiseen tunikaan valittiin oranssit hihat ja toiseen vaaleanpunaiset. Mekot ovat kokoa 122cm.

Ensimmäisenä esittelyssä mekko oransseilla hihoilla, edestä ja takaa kuvattuna.





Ja sitten vaaleanpunaisilla hihoilla.




perjantai 15. elokuuta 2014

Hameita

Joku aika sitten oli erään fb-ryhmän haaste, jossa sai tilata ylläripaketin, ja sen sisällöstä piti sitten ommella jotain. Ja tämä ompelu tapahtui kaikilla samaan aikaan, eli eräänä perjantaina klo 21-23. Minun paketista ilmestyi raidallista resoria ja kirkkaankeltaista trikoota. Hmm, aika paha kahden pojan äidille.. Jotain siis piti itselle keksiä. Ensin ajattelin narutoppia, mutta jotenkin päädyin ompelemaan itselleni hameen. Kaapista löytyi vielä pieni tilkku väreihin sopivaa harmaata trikoota, josta tein hameeseen taskut. Taskut olisivat kyllä saaneet olla isommat, mutta tilkun koko määritti myös taskujen koot.

No, kyllä siitä hame tuli, mutta onhan se aikas, ööh, keltainen. .:D Mutta oli se nyt kesällä pari kertaa päällä, ja aivan älyttömän mukavahan se kyllä on..




Keltaisen hameen innoittamana kaivelin kaapista Selialta tilatun farkkujerseyn, ja päätin siitä ommella itselleni toisen hameen. Tähän hameeseen tein sitten vähän isommat taskut, eli nyt mahtuu jopa kännykkä mukaan. :) Tikkasin vielä jokaisen sauman peitetikkikoneella, siten sain vähän yksityiskohtia hameeseen (nämä eivät kyllä juuri kuvissa näy). Tämä hame onkin sitten ollut kesän aikana monta kertaa päällä!




maanantai 11. elokuuta 2014

Making money, part 2

No niinhän siinä sitten kävi, että kun Rasmus sai nämä leikkirahat ja rahapussin, niin Jusse siitä sitten suivaantui. Hän halusi myös rahoja. Joten ei muuta kun tulostin, laminointikone ja ompelukone laulamaan! Leikkirahat saa tulostettua täältä, samoin kuin ne edellisen postauksen eurokolikotkin.







sunnuntai 10. elokuuta 2014

Making money

Innostuin askartelemaan Rasmukselle leikkirahoja.. Eli tulostin rahojen kuvia, leikkasin ja liimasin yhteen, laminoin, ja taas leikkasin. Näillä onkin sitten hyvä harjoitella rahankäyttöä ja laskemistakin. Nyt Rasmus jo tietää, että yhteen euroon tarvitaan sata senttiä. Tästä on hyvä jatkaa!



Ja tokihan uusille rahoille piti ommella rahapussi. Rasmus valitsi itse kankaan, ja minä sitten surautin pussukan kasaan.


keskiviikko 6. elokuuta 2014

Keijumekko

Naapurin tyttö täytti viime viikolla huimat kaksi vuotta, ja lauantaina pääsimme synttäreitä juhlimaan. Pakettiin sujahti tietenkin jotain itse ommeltua. Tein ihan perusraglanpaidan kaavaa muokkaamalla trikoomekon. Eli kainalon alta levensin helmaa kohti ja myöskin pidensin paidan helmaa. Hihojakin levensin hieman hihansuuta kohti, jonka jälkeen hihansuuta kantatessa venytin kanttitrikoota vähän. Lopputuloksena hieman pussittava hihansuu. Helmaan tein vielä saumurilla rullapäärmeen. Mekko on kokoa 92cm.




Ja koska Justus käyttää kokoa 92cm, pääsi hän sovittamaan mekkoa. Ei ollut poitsu kovin innoissaan tästä mekosta.. :D


maanantai 4. elokuuta 2014

Vauvalahja

Eräs tuttava sai joku aika sitten poikavauvan, ja pitihän vauvelille ommella jotain pientä ja suloista. :) Ompelukaapin perukoilta löytyikin sopivasti jo aiemmin valmiiksi leikatut bodyn ja housun palat, joten tähän hätään jäikin vain ompelu tehtäväksi (tai housut olivatkin jo resoreita vaille valmiina). En muista mitä kokoa nuo palat olivat, mutta veikkaan, että 62cm.  Aikas kiva setti tästä tulikin!




lauantai 2. elokuuta 2014

Tilattuja

Tässä näytille muutama viime aikoina valmistunut tilaustyö.


Muffinssi/cupcake/kuppikakkumekko koossa 122cm. :)


Asiakkaan omista kankaista ja omien toiveiden mukaan tehty pilvityyny.


Kaksi ruskeata tähtilippistä.


Voit muuten tilata näitä suosittuja lippiksiä nyt myös ihan pienellekin vauvalle, koot alkavat ihan vastasyntyneestä. Myös takalipallinen lippis onnistuu, se suojaa myös pienen niskaa.