lauantai 6. heinäkuuta 2013

Itselle ommeltuja

Alkukesän aikana olen jonkun verran ehtinyt ompelemaan itsellenikin vaatteita, mutta jotenkin niiden postaus on vain jäänyt. Ehkäpä syynä on tuo kuvaamisen vaikeus. Tänään sitten urakoin kameran itselaukaisutoiminnolla melkoisen määrän kuvia, joista oli kyllä tosi vaikea löytää onnistuneita..

Mutta asiaan. Tänään valmistui uusimman naisten Ottobren Summer Basic topin kaavalla Triteksin siksakista tällainen paita. Muuten tein ihan kaavojen mukaan (koko 38), mutta lisäsin helmaan resorin. Tästä taitaa tulla oma lemppari! 




Tämä raitatoppi valmistui varmaan jo pari viikkoa sitten. Nyt tätä sovittaessa huomasin, että täytyy surauttaa toppia vielä sivuista vähän sutjakammaksi, istuu sitten paremmin päälle. Kangas on ihanan pehmeää ja joustavaa trikoota Finnmekosta ja kaava on oma.



Tämä paita valmistui jo kuukausi sitten, eikä ole vielä ollut kertaakaan päällä. Kaavaa paitaan ei ollut ollenkaan, pistin vain kankaan leveyssuunnassa kaksinkerroin ja leikkelin (toki pieniä mittauksia suoritin parissa kohdassa). Paidassa ei siis ole olallakaan saumoja, vaan siinä kulkee taite. Ainoat saumat ovat hihoista helmaan. Jätin myös pääntien, hihansuut ja helman huolittelematta, ne sitten rullautuvat mukavasti käytössä ja pesuissa. Ohut ja laskeutuva trikoo on Eurokankaasta, tosin en yhtään tiedä, että tykkäänkö tästä vai en..





Ja sitten vielä hame. Tämäkin valmistui jo kesäkuussa, eikä ole vielä ollut käytössä.. Hameessa on kahdeksan kiilamaista palaa ja resori ylhäällä. Siis oikein mukava päällä. :) Kankaan löysin kirpputorilta, oli ollut edellisessä elämässään ilmeisesti (käyttämätön) pöytäliina tms. Maksoi vain 3€, ja sitä jäikin vielä jonkin verran jäljelle. Alareunaan ompelin vielä pitsiäkin, jotta pystyin tällä ompeluksella osallistumaan fb:n ompeluryhmän kesäkuun haasteeseen.


2 kommenttia: