lauantai 28. marraskuuta 2009

Pikainen kuvankäsittelyharjoitus

Piti ottaa kuva äitin pikku apulaisesta, kun niin innoissaan olisi minua autellut.  Pikaisesti leikkasin kuvankäsittelyohjelmalla pojan neppipresseineen irti kuvasta, koska takana näkyi aikamoinen johtoviidakko (ompelukoneen, saumurin, läppärin yms johdot). No, tässä lopputulos toisella taustalla.. Eipä hääviä jälkeä tullut, mutta enpä nyt jaksa käyttää enempää aikaani tuohon..

Pari minivaippaa!

Taas valmistui pikkuisia sisävaippoja, tällä kertaa Swaddlebeesin Newborn-vaipasta piirretyllä kaavalla. Nämä vaipat ovat kyllä tositosi minejä! Meidän poitsulla samanlaiset taisivat mahtua päälle vain pari-kolme viikkoa.. Molemmissa vaipoissa on päällä puuvillavelouria, koko vaipan alueella bambufleeceä ja peppua vasten valkoista puuvillavelouria. Läpässä on vielä kaksi kerrosta bambufleeceä ja kerros puuvillavelouria. Vaipan etureunan saa nepin avulla taitettua alas, jotta se ei paina napatynkää. Aivan ihanaisia vaippoja!!


keskiviikko 25. marraskuuta 2009

Alkuviikon aherruksia

Tällä viikolla olen taas ommellut pikkuisia vaippoja. Maanantaina valmistui kaksi sisävaippaa Tiriksen ensivaipan kaavaa mukaillen. Näiden vaippojen tekemisessä oli kyllä omat mutkansa matkassa. Aluksi näytti kyllä sujuvan hyvin, mutta kun sain ommeltua ne melkein valmiiksi, huomasin, että niissä menikin paljon pieleen.. Ensiksikin reisikuminauhat olivat kummassakin vaipassa liian löysällä, joten ne jouduin purkamaan ja ompelemaan uudestaan. Myöskin etuosan nepit olivat jostain kumman syystä menneet vähän liian ylös. Tätä vikaa tosin ei pysty korjaamaan, mutta ehkäpä ne menevät noinkin. Toiseen vaippaan pistin vielä lisäsäätönepit siivekkeisiin, näytti jotenkin niin isolta. No, valmista tuli vihdoinkin ja näyttäväthän nuo toki vaipoilta..

Päällä molemmissa vaipoissa on trikoota siskon vanhoista paidoista, tukikerroksena koko vaipan alueella on bambufleeceä, ja peppua vasten bambujoustofroteeta. Lisäksi tuohon bambujoustofroteeseen on ommeltu kiinni yksi kerros bambufleeceä tiiman malliin. Nepeillä kiinni olevassa imuläpässä on peppua vasten bambujoustofrotee sekä lisäksi 2 kerrosta bambufleeceä. Lisäksi takana on täyttöaukko, jos lisäimua tarvitaan. Näistä tuli kyllä ihanan pehmeitä vaippoja!




Eilen ja tänään ompelin vielä kolme sisätäyttövaippaa, kokoa NB eli newborn. Kaavana käytin Kestovaippainfosta löytyvää Mummut-kaavaa. Päällikankaat ovat taaskin uusiomateriaalia, eli nuo raidalliset interlock-trikoot ovat äitini vanhoista paidoista ja vihreä paksu joustofrotee vanhasta kylpytakista, myöskin äitini peruja.. Peppua vasten uutta valkoista joustofroteeta Eurokankaan palalaarista. Tuo EK:n joustis on kyllä todella pehmoista, eli mukavia vaippoja taas valmistui!


maanantai 23. marraskuuta 2009

Verhot makuuhuoneeseen

Vihdoinkin sain ommeltua nuo verhot loppuun, jonkun aikaa jo ehtivät lojumaan työhuoneessa ilman helmakäännettä.. Kankaana niissä on Vallilan Freesia, ja sopivat kyllä tosi hyvin meidän makkariin! :) Kuva ei tosin tee oikeutta niille, mutta tässäpä sellainen kuitenkin:

perjantai 20. marraskuuta 2009

Pienen pieniä vaippoja

Tänään sain valmiiksi nämä kaksi aivan ihanaa pikkuvaippaa. Vaipat on ommeltu CuddleBuns Nb vaipasta piirtämälläni kaavalla, eli sopivat vastasyntyneelle. Vasemmalla olevassa vaipassa on kuosina interlocktrikoo ja toisessa ohut singletrikoo. Molemmat kankaat ovat peräisin kirppikseltä ostamistani paidoista. Peppua vasten vaipoissa on valkoinen puuvillavelour, kiinniommeltuina imuina 3 kerrosta bambufleeceä ja lisäksi vaipoissa on nepeillä kiinnitettävä läppäimu, jossa on myöskin 3 kerrosta bambufleeceä. Lähiaikoina meinaankin sitten ommella oikein urakalla pikkuvaippoja!

maanantai 16. marraskuuta 2009

Yövaippa nro 3

Tässä kolmas yövaippa Rasmukselle, enempää ei sitten tarvitakaan! Vaipassa taas yhteensä 6 kerrosta imua ja takana täyttöaukko. Tähän en vielä ole ehtinyt ommella imuläppää, mutta senkin surauttelen lähipäivinä, sitten kunhan bambufleece on pesty ja kuivunut. Hamppusingleä oli vielä sen verran jäljellä, että sain siitä ommeltua pienen taittoimun.



perjantai 13. marraskuuta 2009

Yövaippa nro 2

Tänään valmistui toinen yövaippa, samalla kaavalla kuin edellinenkin. Vaipassa on imukerroksia yhteensä 6, ja lisäksi ompelin pitkän irtoläpän ja taittoimun taskuun laitettaviksi.  Läppäimussa on 3 kerrosta bambufleeceä ja taittoimussa 2 kerrosta hamppusingleä. Tämä vaippa pääseekin testikäyttöön heti ensi yöksi, lisäsin vain vielä hahtuvaimun vaippaan. Tämän komeuden päälle laitetaan vielä hahtuvavillikset. Toivottavasti pitää sängyn kuivana aamuun asti!



torstai 12. marraskuuta 2009

Huonon onnen Kössi!

Neuloin pikkuruiset villavaippahousut kaksinkertaisesta hahtuvasta. Koska pöksyistä tuli vähän tylsät, piti taakse neulahuovuttaa kuva. Päätin tikuttaa Kössi Kengurun, koska nämä pöksyt ovat menossa yhdelle vielä syntymättömälle "Kössille".. Neulat vain eivät oikein olleet yhteistyöhaluisia, nimittäin onnistuin tämän työn aikana katkaisemaan kaksi huovutusneulaa! Aikaisemmin minulla ei ole koskaan katkennut neuloja.. No, valmista tuli kuitenkin! Kuvassa Kössin korvat näyttävät vähän hassuilta, mutta oikeasti ovat paremman näköiset.. Mutta voi olla että, pöksyjen pesun jälkeen vielä vähän korjailen ja paikkailen..


Joulua odotellessa

Kävin ostamassa tänään kankaita Rasmuksen tonttupukua varten, sillä kyllähän Jouluna sellainen tarvii olla! :) Ostin Eurokankaasta vaaleanharmaata vakosamettia housuihin ja punaista jenkkicollegea paitaan. Lisäksi kävin ostamassa Tiimarista kulkusia. Eiköhän näillä pääse alkuun! :D Tulipahan otettua huono kuva, mutta saa luvan kelvata (ja kankaatkin ovat jo pesussa, joten uutta kuvaa ei nyt saa)!

perjantai 6. marraskuuta 2009

Jämien hyväksikäyttöä

Tongin tänään jämäkankaita, ja paloista saikin ommeltua vaikka mitä. Ompelin 3 kuivaliinalisäimua, joissa päällä musta Coolmax ja lisäksi 2 kerrosta bambufleeceä. Lopuista kankaanjämistä tulikin sitten imuja. Kankaina bambufleece, hamppujersey ja taisi siinä vielä olla jotain muutakin. Pienet imut ovat täsmäimuja, eli ne laitetaan pojan vaipassa eteen, minne se pissakin siis tulee. Näin koko vaippa ei suotta paksune. Täsmäimuissa on aina samaa kangasta 2-4 kerrosta. Kuvassa alhaalla on pötköimu, jossa on 2 kerrosta ohutta hamppucollegea. 
 

keskiviikko 4. marraskuuta 2009

Yövaippaan imuja

Viikko sitten tein Rasmukselle sen yövaipan, tai oikeastaan vasta sisätäytön, johon tänään ompelin vielä imut. Saumuroin pitkän imun bambusta ja tikkasin vielä keskelle tikkauksen, jotta imu muotoutuu paremmin vaippaan. Imun voi taitella vaippaan kaksinkerroin tai sitten pojalle etupainotteisesti. Imussa on kolme kerrosta bambufleeceä. Lisäksi saumuroin ohuesta hampusta taittoimun. Imussa on kaksi kerrosta hamppusingleä, taitettuna neljä. Näillä imuilla jo luulisi pärjäävän yön yli, kun itse vaipassakin on imukerroksia jo kuusi. Taidan kyllä silti varmuuden vuoksi sujauttaa vaippaan vielä lisäksi jonkun muunkin imun, koska nuo vaippa ja imut ovat uusia, eli eivät vielä ole parhaassa imussaan. Tuota itse vaippaa viimeistelin vielä tänään. Tein tikkaukset jalanteille, ja nyt vaippa on jotenkin paremmin kuosissaan. Lisäksi ompelin toiseen siivekkeeseen lisäsäätötarran, joten nyt vaipan jalantiet saa vähän kireämmälle. Toivottavasti nyt sopii poitsulle. Ohessa vielä pari kuvaa vaipasta (uudet imut sisällään,ei muuten näytä edes kovin paksulta), sekä yksi kuva pelkistä imuista (tosin imukuvasta ei juuri selvää saa, kun on niin kirkas).



tiistai 3. marraskuuta 2009

Isänpäivälahja

Ei tosin omalle, vaan poikani isälle..! :) Ompelin siis miehelleni t-paidan hauskasta isä-trikoosta, jonka joskus löysin Triteksistä. Kaavat paitaan piirsin miehen omasta t-paidasta. Valitettavasti tästä paidasta tuli muutaman sentin lyhyempi kuin mallikappaleesta, koska huomasin takakappaleen alaosassa kolme pientä reikää. Piti sitten taittaa paidan alareunaa vähän lyhyemmäksi, ettei rei'ät tulleet näkyviin. Toivottavasti kelpaa silti! Hihansuut ja helma on ommeltu peitetikkikoneella, samoin kuin pääntien kauluksen tikkaus. Muuten käytinkin vain saumuria.
 

maanantai 2. marraskuuta 2009

Villapöksyt

Nämä villavaippahousut valmistuivat jo viime viikolla. Lankana ihanan pehmeä Loft-merinovillalanka ja ohjeena Tiuhtis-housut (pienillä muokkauksilla). Näistä tulikin aikas hyvät, ja vähän on vielä kasvunvaraakin. Ja taas tuli koitettua tuota Gimp-kuvankäsittelyohjelmaa....